2017 seuroille varattua
lokakuu 4, 2016
Korrikauden alussa päivälupia ilman majoitusta
maaliskuu 1, 2017

Taimen virittäytyy kudulle

Nyt aloitetaan kutupuuhat

Nyt on taas se aika vuodesta jolloin taimenet alkavat kerääntyä sopiville kutupaikoille. Urokset tappelevat naaraan suosiosta. Ei nyt ihan niin, vaan tässä lajissa näyttää suurin tai äkäisin voittavan paikan ”kutumamman vierestä”. Taistelu on välillä kiivasta, jopa puremisen asteelle menevää. Välillä taas isomman nouseminen pohjan tuntumasta hieman ylemmäksi riittää karkottamaan kilpakosijat.

Kohtapuoleen naaras alkaa kaivaa kutuun sopivilla paikoilla kuoppaa, mihin laskea seuraava sukupolvi. On aina jännittävää odottaa, miten tuomarit antavat ”pisteitä” kunnostuksien onnistumisesta. Näin voisi sanoa, mikäli taimenet valitsevat kutupaikoikseen kunnostettuja soraikkoja. Pisteitä voisi antaa siten että kun taimen tunnustelee virtausolosuhteita siitä saa maininnan. Kunnostetulla soraikolla tapahtuvasta koekaivusta saisi kehun ja kutukuopan kaivamisesta ja siihen kutemisesta ylistyksen. Viime syksynä saimme 12 ylistystä.

Taimennaaras tuottaa oin 1300 munaa kiloa kohden. Mädistä kuoriutuvista poikasista selviää yleensä noin noin 5% nollikkaaksi asti. Ei siis ole aivan sama, miten kivet ja sorat virtaan heittää. Vähintäänkin virtauksen ja pohjan muodon säätö on tarkkaa puuhaa.

Olemme suorittaneet kunnostuksia vuodesta 2011 lähtien. Vuosittain lisääntyvä pesien määrä osoittaa, että Läsäkoskella toimitaan oikein. Menestys on toistaiseksi ollut hyvä. En sanoisi, että kaikki uudet kutupaikat olisivat meidän luomiamme. Erilaiset virtausolosuhteet ajavat taimenia kutemaan eri paikkoihin ja näin pesiä syntyy lisää. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Nousevat poikasmäärät kuitenkin todistavat, että Läsäkosken taimenet selviävät jatkamaan sukua kasvavassa määrin.

Tästä varaamaan